Virna syntyi omaan tarpeeseen
Virna-artesaaniseitania ei keksitty vahingossa. Virve ja Nana kertovat miten tähän on tultu.

Ammattikeittiössä olemme etulinjassa tekemässä havaintoja ruokailutottumusten muutoksista, trendeistä ja vakiintuneista klassikkoherkuista. Silmiinpistävä muutos hyvin lyhyessä ajassa ovat olleet asiakkaiden toiveet vastuullisten, vihreämpien valintojen lisäämisestä tarjontaan. On hauskaa huomata että jopa vannoutuneimmat lihansuöjät uskaltautuvat kokeilemaan kasvisvaihtoehtoja.
Keittiövalan vannottuamme velvollisuutemme on tehdä hyvää ruokaa laadukkaista raaka-aineista. Ruokaa, joka tekee hyvää ja tuottaa iloa. Elintarviketeollisuus ei ole täysin kyennyt vastaamaan monipuolisen kasvisruoan valtavasti kasvaneeseen kysyntään. Meidän laatukriteerimme täyttävää, monipuolista ja ammattikäyttöön sopivaa perusraaka-ainetta ei ollut tarjolla, joten catering-keittiössämme syntyi Virna. Virven ja Nanan seitan, joka ihastutti ja herätti keskustelua tarjoiluissa kerta toisensa jälkeen. Samalla syntyi Virna-efekti, jonka sinäkin koet kun kokkaat Virna-artesaaniseitanista ja kuuntelet ruokailijoiden tyytyväistä palautetta.
Seitan on valtavan monipuolista ruuanvalmistuksessa. Halusimme pehmeän, mehevän, helposti käsiteltävän seitantuotteen josta pystymme valmistamaan erilaisia ruokalajeja. Virna on molempia, kotikokille nopeaa arkiruokaa ja teknistä ammatillista osaamista vaativaa ravintolaruokaa. Pakkasimme mukaan kastikkeen, jotta sinulla olisi jo enemmän valmiina. Tärkeintä on kuitenkin, että se on ravintoarvoiltaan täydellinen. Ja se on. Sellaiseksi sen halusimme.
Virna-artesaaniseitanissa on loputtomat mahdollisuudet monipuoliseen kokkailuun. Toivomme onnistumisen hetkiä keittiöosi. Tervetuloa mukaan perheeseen!
Virve Räisänen
Mahdollistaja, keittiömestari
Nana Loukeinen
Vastavoima, keittiömestari
VIRNA-EFEKTI
"Voisin kuvitella käyttäväni Virnaa grillattuna,
antipastona tai ihan joulupöytään kermakastikkeella."
- 1
- 2
- Seuraava »